maanantai 3. kesäkuuta 2013

Katja Myllyviita: Peace! Selviytymisopas nuorten vanhemmille!

Hyvä psykologi ja psykoterapeutti Katja Myllyviidan haastattelu koskien hänen teostaan Pece! Selviytymisopas nuorten vanhemmille (Apoteekki 3/2013, teksti Kirsi Riipinen)

Tässä otteita:

"Katja Myylyviidan kirjan keskeiseksi teemaksi nousevat vanhempien tunteiden sääntely ja läsnä olemisen taito. Siis vanhempien - vaikka nuorethan ne raivoavat! Myllyviita muistuttaa, että murrosiän tehtävä on auttaa irtautumaan vanhemmista. Jos suhde jompaankumpaan vanhempaan on ollut erityisen läheinen, irtiotto voi olla tavallista rajumpi.

Vanhempi on se, jonka pitäisi olla kykenevä ottamaan vastaan murrosikäisen kapinointi ja muistaa, että rajojen kokeilu kuuluu nuoruuteen. "Mitä enemmän nuori kokeilee rajoja, sitä kipeämmin hän niitä tarvitsee", Katja Myllyviita muistuttaa."

--

"Lohduttaa kuulla, että vanhempien maltin menettämiselle on yksi hyvä selitys: teiniys tarttuu. Ihmiset peilaavat käytöstään lähellä oleviin. Jos nuori karjuu, vaatii melkoista itsehillintää saada oma ääni pysymään hiljaisena ja tyynenä. Nuoren kanssa keskustelua kannattaa jatkaa vasta sitten, kun oma mieli on rauhoittunut ja ilmeet peruslukemilla."

--

"Nuorelle on hyvä tehdä omat arvot selviksi ja näyttää, miten tärkeitä ne ovat. Lapselleen voi esimerkiksi sanoa, että sinä olet alaikäinen ja että minä tekisin sinulle rikoksen, jos ostaisin sinulle olutta."

--

 "Nuorelle on melko turha sanoa täräyttää, että tuo seura ei tee sinulle hyvää. Sen sijaan hänet pitäisi saada miettimään itse, mitkä ovat hänen omat arvonsa ja millaista elämää hän haluaa elää. Onko tietty mielipide hänen omansa vai jonkun kaverin? Mitä hän aidosti tuumaa asiasta?"

--

"Vanhemman sataprosenttinen läsnäolo on parasta rohtoa tunnemyllerryksessä tempoilevalle nuorelle."

<3