maanantai 8. huhtikuuta 2013

Muutamia hyviksi ja toimiviksi havaittuja keinoja lasten ja nuorten parissa




- Huumorintajua saa käyttää runsaasti. Ei ole aina niin vakavaa pienten/nuorten aarrekimpaleidemme kipuilu. Jos hän haluaa huomiota yleisissä tiloissa, voi häntä kannustaa esittämään saman tempun kevätjuhlassa tai ehdottaa tuomaan kohdevalot tai haalimaan lisäyleisöä heti paikan päälle.

- Kehu ja kannusta!! Luottamus ja kunnioitus kasvatettavaa kohtaan ensin, muuten hän ei kunnioita sinua. Kerro kasvatettavallesi joka päivä, kuinka tärkeä hän on ja kuinka olet hänestä ylpeä, ja toivot hänen osaavan käyttäytyä itseä ja toisia kunnioittaen. Kerro myös, että olemme jokainen erilaisia ja saamme olla mitä olemme. Toimi samoin myös ryhmässä, kerro kuinka ihana ryhmä on ja kuinka arvokkaita jokainen heistä on, kuinka jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Auta kasvatettavaasi tiedostamaan omat vahvuutensa ja kehityskohtansa. 

- Tunne itsesi ja kasvatettavasi. Tiedosta arvosi ja elämän- sekä maailmankatsomuksesi, ja keskustele niistä myös kasvatettavasi kanssa.

- Älä rakenna kasvatustasi ja rakkauttasi vain lahjonnan tai autoritäärisen määräämisen/kunnioituksen vaatimisen varaan. Opettele itse rakentavia kommunikoinnin keinoja, tarvittaessa ammattiavun tukemana. Uskalla kertoa kasvatettavalle myös omista mokistasi ja kuinka kaikesta selviää yhdessä keskustelemalla ja ratkomalla. Muistuta myös itseäsi, kuinka olet kasvattajana vastuussa omasta toiminnastasi ja valinnoistasi. Älä tukeudu vanhoihin toimimattomiin käyttäytymismalleihin, vaan opettele, kehittele ja kokeile uusia. Kaikkiin kasvatettaviin ei toimi sama malli, toimi siis kasvatettavakohtaisesti.


- Opeta kasvatettavasi arvostamaan, kunnioittamaan ja rakastamaan itseään sekä toisia. Kerro, että hänen lisäkseen muutkin ovat kunnioittamisen ja rakastamisen arvoisia. Kunnioittamisen ja rakastamisen tulee näkyä teoissa ja kasvatettavan kanssa aikaa viettäen, hänelle läsnä ollen, häntä kuullen ja hänestä sekä asioistaan kiinnostuen.


- Opeta kasvatettavasi vastuulliseksi omasta itsestään, omista tavaroistaan, tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Osoita hänelle, mitä seuraa, jos hän puhuu tai toimii epäkunnioittavasti itseään tai toisia kohtaan, tai mikäli hän ei itse korjaa jälkiään tai ei itse kanna vastuuta omista asioistaan ja tavaroistaan. Kerro hänelle, että hän on itse vastuussa jokaisesta valinnastaan, ja että valinnoista seuraa aina jotakin.

- Älä tee asioita hänen puolestaan, osoita ennemmin esimerkkiä omalla toiminnallasi. Toiminta puhuu sanoja enemmän. Muista osata kiittää ja pyytää anteeksi itse, ennen kuin vaadit kasvatettavaltasi niitä.


- Pidä rajat jämäkästi.  Jos kasvatettava kampeaa rajoja ja yhteisiä sääntöjä vastaan, hän menettää jotain kivaa tekemistä/kuukausirahan/koti- tai luokkabileet tms. Kun taas muistaa kuinka käyttäydytään kunnioituksella, saa valita mitä kivaa tapahtuu tai tehdään yhdessä. Kun asetat rajat ja pidät ne, kasvatettava kokee todellisuudessa sisällään turvallisuutta ja että hänestä välitetään, vaikka kapinoi vastaan.
 
- Mikäli pelaa kännykällä, pitää lippistä tai toimii muuten vasten yhteisiä sääntöjä, voi varoittaa, että tavara tullaan ottamaan pois ja takavarikoidaan kunnes on keskusteltu yhdessä ja palautetaan ehkä sen jälkeen. Voi myös sopia, että edelleen perutaan jokin mieluisa asia, mikäli käytös ei muutu. Saata myös lapsi/nuori tietoiseksi siitä mitä hänen toimintansa aiheuttaa toisissa ja mille se toisista tuntuu. Kysy mitä hänen mielestään kävisi, jos suurin osa käyttäytyisi, kuten hän on valinnut.

- Ke- ja pe-iltapäivät olisi mukava saada tyhjiksi kouluissa kasvatuskeskusteluja (vanha termi jälki-istunto) varten. Kukaan ei ole innostunut perjantaina viettämään aikaa opettajan kanssa kaksin. Tällöin tunti-pari aikaa keskustellen, kirjoittaen, piirtäen, maalaten, musisoiden tai muuten kasvatettavalle mieluisalla tavalla käsitellen pohtia opettajan ja/tai huoltajien kanssa omaa toimintaansa ja kuinka korjata sitä sellaiseksi, että itsellä ja muilla on hyvä olla. Onko hänellä ja muilla hyvä olla? Haluaako hän sitä? Miten se onnistuisi?

- Jos kasvatettava on ahdistunut tai kapinoi, kysy häneltä itseltään mikä hänestä auttaisi tilanteeseen ja oloonsa eniten. Kaipaako hän kiiretöntä ja mukavaa yhteistä aikaa huoltajan/huoltajien tai kavereitten kesken enemmän? Kysy millaista käytöstä hän toivoisi huoltajilta/ystäviltä/opettajalta itseään kohtaan. Kuule häntä kuuntelun sijaan.

- Opettele itse ja opeta kasvatettavallesi turvallisia tapoja käsitellä tunteita. Pohdi hänen kanssaan mitkä keinot ovat sallittuja, mitkä eivät. Opeta hänelle, että väkivalta ei ole sallittua, mutta itsensä puolustaminen vaaratilanteessa on.

- Älä jää yksin kasvatustilanteissa, ratko asioita toisten aikuisten kanssa. Muista myös kannustava, lempeä ja ymmärtävä jälkipuinti kasvatettavan kanssa tilanteesta. 

- Muista, että kasvatettavallasi on myös sinulle opetettavaa tai ainakin voit oppia myös häneltä.

TSEMPPIÄ JA TURVALLISIA YHTEISIÄ HETKIÄ MEILLE KAIKILLE! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti